On useampia kyselyjä, miten pitsikulho tehdään. Yritän tässä kuvien avulla laittaa vanhan sokerivesiohjeen.

Kovitteita on paljon markkinoilla ja sellaista kannattaa käyttää vaativissa töissä, kuten lasmpunvarjostimissa.

Sokerivesi on vanha konsti ja kokeiluihin se käy mainiosti, ainakin näihin koreihin ja kulhoihin.

Tavallista hienoa sokeria ja kiehuvaa vettä sekoitetaan, kunnes sokeri sulaa. Suhde on noin yksi osa vettä ja kolme osaa sokeria. Sokeri liotetaan, että liemi on ihan kirkasta. Teen liuoksen mukiin, noin desin verran.

Laita kelmua alustaksi, on tosi suttuista puuhaa. Vuoraa kulho kokonaan kelmulla. Kulho saa olla reilusti suurempi, kuin liina. Korin malli tulee sellainen, kuin kulhon malli on. Voi olla laakea, kulmikas, tai minkä mallinen tahansa.

Silitä käytettävä liina, muuten korista ei saa tasaista. Koriksi käy mikä tahansa pitsityö, minulla oli nyt tälläinen pieni liina.

Asettele liina tarkalleen kulhon pohjan keskikohtaan. Hups, tässä vaiheessa näyttää, että liina ei millään istu  kulhon ympärille. Mutta siitä se kastuessaan vaan muotoutuu.

Aloita sokeriliemen levitys ylhäältä ja sivele pillasudilla liina kauttaltaan märäksi. Minä käännän työn ja sivelen sokeriliemen molemmin puolin.

Kun liina on märkä, viimeistelen käsin liinan kulhon ympärille tasaisesti.

Tässä vaiheessa liinaa voi muotoilla tasaiseksi, painella mahdolliset kurtut sileäksi.

Mitä huolellisemmin teet loppuasettelun/venyttelyn, että liina on kulhossa tasaisesti, sen siistimpi kulhosta tulee.

Jätä liina kuivumaan, ainakin seuraavaan päivään. Minä laitan kulhon alustoineen pesuhuoneen nurkkaan, koska siellä on lattialämmitys ja ei ole tiellä . Mutta keittiön pöydälläkin kuivuu ihan mainiosti.

Kun liina on melkein kuiva, irroitan liinan ja poistan kelmun . Jätän liinan kulhon päälle siihen saakka, että kori on täysin kuiva.

Maltti on valttia ja kuivuminen vie noin parikin päivää.

Huomenna näytän valmiin kulhon. Tai ylihuomenna, kunhan kulho on täysin kuiva. Koskaan ei voi tietää, kuinka nopeasti kuivuminen sujuu.